Taiteilijoiden näkökulma

Riina Salmi

Hanke on ollut monitasoinen ja mielenkiintoinen. Sekä nuorten kanssa tekeminen, sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen ovat itselle lähellä sydäntä. 

Taiteilijalle pesti on ollut monipuolinen, vaativakin ja antoisa: Lyhyessä ajassa täytyy osata poimia ja tiristää nuorilta ensinnäkin se, mihin he haluavat vaikuttaa alueellaan ja toiseksi jälleen kysellä, kuullostella ja löytää taidemuoto, minkä he haluavat toteuttaa. Hienoa on myös kuulla suoraan nuorten näkemyksiä ja aatoksia nykyhetkessä.

Tässä hankkeessa erityisen hienoa on ollut se, että lähtökohtana on ollut kuulla ja saada näkyväksi nuorten oma ääni ja ideat. Nuorten kertomat tarinat taiteen takana ovat liikuttaneet minua ja uskon että työpajakokonaisuudet muovaavat nuorten kokemusta positiiviseen suuntaan koskien heidän vaikuttaismahdollisuuksiaan omalla alueellaan ja yhteiskunnallisesti. 

Heta Kuchka

Olen aina ollut sosiaalinen ja ihmisläheinen. Siksi yhteisöllisyys on minulle luonteva osa omaa taiteellista prosessia. Elämässä muutenkin on parasta, jos saa ihmiset innostumaan yhdessä tekemisestä ja tuottamaan nuorille onnistumisen tunteita. Liian moni nuori kokee, että taiteen tekemiseen tarvitaan erikoislahjoja. Haluan kannustaa jokaista löytämään oman tapansa tehdä ja nauttimaan prosessista ilman paineita tietynlaisesta lopputulemasta. Tällaiset onnistumiset, voivat parhaillaan minusta rohkaista nuorta arjessa kokeilemaan uutta ja parantaa itsetuntoa.

Yhteistyö Nuori Taiteen kanssa on ollut antoisaa ja opettavaista. Meidän maaseutumestat -projektin kautta olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden kuulla eri paikkakuntien nuorten näkemyksiä oman elinpiirinsä ajankohtaisista aiheista. Ensisijaisesti olen nähnyt tehtäväkseni olla läsnä ja tarjota tapoja välittää heidän tuntemuksiaan heidän valitsemilleen yleisöille. On ollut haastaviakin tilanteita, joissa minun on pitänyt omaksua lennosta erilaisia rooleja kuten vanhempi, kaveri, kuuntelija, lohduttaja, tai se, joka pitää jöötä. Kaikkein antoisinta ovat luottamuksen hetket. Minulle jäi vahva tunne siitä, että näistä nuorista kuullaan vielä, kenties taiteen keinoin!

Mitä kandeis ottaa huomioon jos haluis tehä samaa

  • Voi olla vaikee saada nuoria sitoutumaan prjotektiin.

  • Ota huomioon ryhmän luonne (kavereita tai kaikille uusia) / yksilöt.

  • Nuoret eivät välttämättä ole tehneet mitään taidetta aikaisemmin

  • Nuoret eivät välttämättä tiedä mitään vaikuttamisesta

  • Nuorille voi olla haastavaa alkuun hahmottaa taiteellista prosessia

  • Luottamus pitää ansaita, eli pitää luoda hyvä ilmapiiri

  • Ei voi pakottaa mitään

  • Apuna voi käyttää erilaisia harjoituksia, menetelmiä (posti it- laput, improharkat, omat tekstit (muistiinopanot, tarinat, omakohtaset kertomukset)

  • Keskustelu ja nuorten kuuleminen avainasemassa.

  • Ohjaajan hyvä panna merkille tärkeitä pointteja keskustelusta ja tehdä niistä nostoja keskustelun jatkamiseksi.

  • Joskus on hyvä kutsua tuttuun ryhmään ulkopuolinen ohjaaja/ taiteilija/asiantuntija - nuoret saattavat uskaltaa paljastaa itsestään uusia puoli uudelle ihmiselle. Se lisää nuorenkin itsevarmuutta ja muistuttaa myöhemmin omasta luovasta osaamisesta

Vinkkejä ja inspiraatiota

  • Suunnittele työpajan aiheet ja struktuuri väljästi, koska muuttujia voi aina olla

  • Luo luottamussuhde nuoriin, jotta saat nuoren avautumaan hänelle tärkeistä asioista. Silloin teos tuntuu heistä omalta ja he saavat toivottuja onnistumisen kokemuksia, jotka voivat kannustaa jatkamaan taiteen parissa. On merkityksellistä, että tuleva teos oikeasti avaa nuorten ajatuksia sen sijaan, että opetat heille omiasi

  • Kohtaa nuoret avoimin mielin

  • Älä pelkää avata keskusteluja vakavista asioista- taiteen ei tarvitse aina olla kiillotettua ja ulkokultaista ja kummuta helposta ja kivoista ilmiöistä.

  • anna mahis luontevalle keskustelulle kysymällä kuulumisia, miten voit tänään?

  • Valmistaudu siihen, ettei kuulukaan hyvää. Ole läsnä- se riittää monessa tapauksessa

  • Sinä opit nuorilta älä koita ohjata ideointia tai keskusteluja itsellesi mieluisaan suuntaan.Taiteen tekeminen tapahtuu nuorten ehdoilla reunaehdot huomioon ottaen.

  • Jotkut tarvii halin, toiset pelkää kosketusta

  • Pyydä anteeksi jos mogaat

  • Ole helposti lähestyttävä, mutta auktoriteetti eli vastuu on sinulla (helpommin sanottu kuin tehty, mutta tavoite)

  • Ohjaajien väliset viikkopalaverit. Ryhmät voivat olla todella erilaisia ja toisten tilanteista oppii varautumaan vastaaviin tilanteisiin omassa työssä

Miten ideat syntyy

  • Vastavuoroisuus: kuuntele ja keskustele
  • Post it -notes: joskus on helpompi perata merkityksellisimmät asiat mietittyään itse rauhassa asiat läpi

  • Heta käytti tanssijoiden impro harjotuksia myös luomaan yhteisöllisyyttä ja viemään ajatukset vähän pidemmälle tästä hetkestä-mielikuvituksen herättelyä-luottamus

  • Heta: ryhmäytymisharjoitus: Valitkaa pari, joka ei ole entuudestaan tuttu. Olkaa läsnä ja katselkaa toisianne. Tässä kohtaa on luontevaa piirtää toisesta muotokuva, mutta sen sijaan voikin olla kiinnostavaa kirjoittaa luonteenpiirteitä, jotka tulevat mieleen toisen katseen perusteella.