Näyttelyt
"Tää koko projekti oli huippu juttu, ihan uutta minulle", kuvailee alle 20-vuotias taiteentekijä osallistumistaan Nuori Taiteen ryhmänäyttelyyn.
Nuori Taide järjestää vuosittain nuorten taidetta esitteleviä ryhmänäyttelyitä eri kaupungeissa sekä Taide\Folio-sivulla. Näyttelyt tuotetaan yhteistyössä vaihtuvien kumppaneiden ja näyttelyn taiteentekijöiden kanssa. Näyttelypaikkoina toimivat galleriat, nuorisotilat, kulttuurikeskukset, organisaatioiden näyttelyseinät ja pop-up tilat.
Näyttelyihin on avoin haku nuorille visuaalisen taiteen harrastajille ympäri Suomen. Haku on kohdennettu kaikille 13–28-vuotiaille tai rajatulle ikäryhmälle sen sisällä. Näyttelyihin haetaan joko valmiilla teoksella tai teosehdotuksella. Hakea voi yksin tai ryhmänä. Joskus näyttelyllä on ennaltavalittu teema, joka hakemuksessa pyydetään huomiomaan. Hakeminen on pääasiassa maksutonta.
Emme edellytä hakijoilta aikaisempaa näyttelykokemusta tai pitkää harrastustaustaa. Hakemuksissa huomiomme kiinnittävät oivalta idea ja toteutustapa sekä kiinnostavasti kuvailtu teoksen tarina!
Valinnat ryhmänäyttelyiden taiteentekijöistä tekee tuotantotiimi, johon kuuluvat Nuori Taiteen ja yhteistyökumppaneiden edustajat sekä mahdollisuuksien mukaan nuori kuraattori. Näyttelyyn valitut taiteentekijät osallistuvat näyttelytuotantoon yhteisissä etä-/live-kokouksissa. Tuotantopalavereissa sovitaan yhteisistä työtavoista ja tavoitteista, tutustutaan näyttelyn tuotantoprosessiin ja toisiin tekijöihin sekä opitaan kertomaan omasta taiteesta. Lopuksi järjestetään purkutapaaminen, jossa taiteentekijöiltä ja kumppaneilta pyydetään palautetta projektista.
Tulevat näyttelyhaut
- Eläköön Piirros! -näyttelyn verkkonäyttely Taide\Foliossa 12.9.–27.10.2023, hakuaika alkusyksystä 2023
Aikaisemmat näyttelyt
Galleriavaltaus
29.8.–16.9.2022, Villa Artun galleria, Hyvinkää
Ihmistoivo-kollektiivin viisi 17–22-vuotiasta taiteilijaa Emma Grönfors (s. 2005), Helmi Kuirinlahti (s. 2002), Andrea Puscasu (s. 2002), Heta Suominen (s. 2000) ja Tiia Tammi (s. 2004) valtasivat kulttuuritalo Villa Artun gallerian alkusyksystä 2022. Gallerivaltaajat toivat esiin nykypäivänä tarvittavaa sukupolvien välistä kohtaamista interaktiivisen taidenäyttelyn ja siellä toteutettavien tapahtumien keinoin. Galleriavaltauksen kantavat teemat olivat kohtaaminen ja vastuullisuus. Teemat näyttäytyivät eri kohderyhmien osallistamisessa ja nuorten taiteentekijöiden käyttämissä materiaaleissa.
Avoin haku järjestettiin 18–28-vuotiaille 20.5.–1.6.2022. Gallerivaltaukseen haki 2 ryhmää. Gallerivaltauksen kuratoi Nuori Taide.
Galleriavaltaukseen sisältyi taidenäyttely, 5 työpajaa ja 2 tapahtumaa. Työpajat olivat Ihmiskimppu -yhteisötaidetyöpaja ja Roskasta soittimeksi -musiikkityöpaja. Gallerivaltauksen avajaisia vietettiin 29.8. klo 17–19 ja loppujuhlaa 15.9. klo 15–17. Galleriavaltauksen yhteistyökumppanit olivat Red Carpet -festari ja VR. Tapahtumapaikka oli lasten ja nuorten kulttuuritalo Villa Arttu Hyvinkään Villatehtaalla.
KUKA OLEN, KUN OLEN YKSIN
3.-19.5.2022, Galleria Vivi, Monitoimitalo 13, Tampere
Näyttely esitteli nuorten tulkintoja yksin olemisen teemasta Suomen ensimmäisessä nuorten taiteeseen keskittyvässä ammattimaisessa galleriassa, Galleria Vivissä Tampereella. Näyttelyssä nähtiin maalauksia, digitaalisia piirustuksia ja kollaaseja, joissa käsitellään yksin olemiseen liittyviä tunteita, kehonkieltä ja tiloja. Teoksia oli esillä kuudelta 15–19-vuotiaalta taiteen tekijältä Kittilästä, Pieksämäeltä, Tampereelta, Nousiaisista ja Imatralta. Näyttelyn taiteentekijät olivat Jenny Idman (s. 2004), Elena Kallio (s. 2003), Eela Murtonen (s. 2007), Viivi Poikela (s. 2003), Stella Sirkkunen (s. 2003) ja Aino Tanskanen (s. 2005).
Näyttelyyn järjestettiin avoin haku 13–19-vuotiaille taiteen tekijöille 17.–30.1.2022. Mukaan haki 46 taiteentekijää teoksellaan tai teossarjallaan. Näyttelyn kuratoivat ja tuottivat nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:n Piritta Brusi ja Nuori Taiteen Anni Rupponen ja nuori kuraattorin assistentti Eevi Siniketo. Näyttelyn graafisen ilmeen suunnitteli nuori graafisen sisällön tuottaja Ellamari Koutonen. Näyttely järjestettiin osana Nuori Kulttuuri On Air -monitaidetapahtumaa 7.5.2022.
Tutustu Galleria Viviin ja sen tuleviin näyttelyhakuihin.

NUORI TAIDE 2021
22.5.2022, Näyteikkuna Taide\Folio
Taide\Folion verkkonäyttelyssä esiteltiin taidetta Nuori Taide 2021 -tapahtuman nuorilta 13–23-vuotiailta taiteenesittelijöiltä. Taide ladattiin näyteikkunaan tagilla nuoritaide2021. Taidetta esiteltiin ja siitä keskusteltiin osana tapahtuman ohjelmaa. Keskustelemassa olivat Nuori Taiteen Anni Rupponen ja nuoret taiteentekijät Marissa Majoinen Joensuusta ja Victoria Torbolli Helsingistä.
Taiteen esittelijät olivat: Maria Anias, Cilla Boyd, Elina Fordell, Suvi Haapaniemi, Saara Halminen, Emmi Hanhikangas, Sanna Heikkinen, Joanna Hintikka, Henrietta Homm, Catherine Huynh, Jenna Jurvakainen, Kati Jussi, Lotta Kankaanpää, Elli Koivisto, Anna-Kaisa Kaasila, Venla Kamula, Helli Kamppuri, Sonja Karmisto, Helmi Karsikas, Meeri Kastinen, Eemeli Katajikko, Niilo Kemppainen, Periina Kiiskinen Katrina Kiskonen, Aada-Tuuli Kivipuro, Sini Kopra, Berber Baclava / Samir Kuronen, Helmi Kuirinlahti, Emma Kärkkäinen, Ziqing Lang, Jasmine Laurell, Nella Lumilaakso Nuutti Maikola, Tiia Mandelin, Marissa Majoinen, Saana Mankinen, Milka Mansikka, Moritz Müller / Sebastian, Mai Multimäki, Salvation, Lotta Paavola, Mette Paloniemi ja Päämääränä taivas -työryhmä, Heta Parviainen, Elsa Perraskoski, Jenni Pitkänen, Andrea Puscasu, Moona Rantanen, Taika Rautiainen, Davy Rex, Jasmin Rikkonen, Enni Ruokojoki, Valo Ryynänen, Sirje Salmi, Tiia Tammi, Jesse Tapanainen, Aino Taskinen, Victoria Torbolli, Nooa Ukkola, Julia Uronen, Alina Uura, Tuomi Vihana, Karpalo Ylikoski, Kerttu Ylisirniö, Minka Yltävä

Yhdessä on enemmän
10.9.–30.10.2020, Villa Artun Galleria, Hyvinkää
Näyttelyssä oli esillä teoksia monista eri Nuori Taiteen projekteista, kuten Yhdessä erillään Instagram-kampanjasta, Kannaksen lukion taidekurssilta, Amos Rex-taidemuseon Generation 2020 -näyttelyn taiteilijoiden Nuori Taide -residenssistä, Voimapiiri-ryhmästä ja Rauman pitsiviikkojen ympäristötaideryhmästä. Esillä oli teoksia 76 nuorelta taiteen tekijältä.
Näyttelyn kuratoi Nuori Taide. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin työpajoja varhaiskasvatuksen ryhmille sekä ala- ja yläkoulun sekä toisen asteen oppilaille.