Nuorten visuaalista ilmaisua esittelevä tapahtuma

Valtakunnallisissa Nuori taide -tapahtumissa 15–29-vuotiaat taiteen harrastajat esittelevät visuaalista taidettaan ja ilmaisuaan. Ohjelman kuratoivat ja tuottavat nuoret itse yhteistyössä taiteen ammattilaisten kanssa.

Tapahtumiin järjestetään avoin haku taiteen esittelijäksi nuorille. Taidetta ja taiteellista työtään voi tuoda esille monin eri tavoin, mm. esittelypisteellä, näytöllä, työpajana, performanssina, näyttelyssä, puheenvuorona tai osallistumalla taiteellisten sisältöjen kuratointiin. Tapahtumapaikasta riippuen myös ulkona ja kaupunkitilassa. Sisältö voi olla yksin tai ryhmässä toteutettua.

Nuori Taide -tapahtumia järjestetään joka toinen vuosi eri paikkakunnilla vaihtuvien yhteistyökumppaneiden kanssa. Valtakunnalliset tapahtumat ovat osa Nuori Taiteen tekemää kulttuurista nuorisotyötä, painotuksena visuaalinen taide. Seuraava Nuori Taide -tapahtuma järjestetään toukokuussa 2025 Tampereella yhteistyössä Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13:sta kanssa.

Nuoret tuotantoassistentit

Haku Nuori Taide 2025 -tuotantoassistentiksi päättyi 15.8.2023. Kiitos kaikille 47:lle hakemuksen jättäneelle. Ryhmään valittiin 15 henkilöä yhdeksästä eri maakunnasta. Ilmoitimme valinnoista sähköpostitse. Täydennämme ryhmää tarvittaessa puolivuosittain. Hakuajoista tiedotetaan tällä sivulla ja Nuori Taiteen Instagramissa.

Nuoria henkilöitä istumassa ryhmäkuvassa

Nuori taide 2025

Nuori Taide 2025 -tapahtuma järjestetään Tampereella lauantaina 17.5.2024. Pääyhteistyökumppanina toimii Tampereen kaupungin nuorisopalveluiden Nuorten kulttuurikeskus Monitoimitalo 13.

Kirkkaita värejä ja päällä verkko. Verkon päällä teksti Nuori Taide 2023

Nuori Taide 2023

Kolmas Nuori Taide -tapahtuma järjestettiin toukokuussa 2023 Helsingissä. Tapahtumassa koettiin 53 nuoren taidetta, esityksiä, työpajoja ja paljon muuta! Tapahtuma keräsi ennätysyleisön, 850 osallistujaa.

vaalea pohja, jossa vaaleanpunainen ja musta siveltimen veto, sekä testiä.

Nuori Taide 2021

Vuonna 2021 Nuori Taide -tapahtuma järjestettiin kokonaisuudessaan verkossa. Tapahtumaan osallistui 700 kävijää.

Henkilön avoin suu jossa on etana. Vasemmassa alakulmassa teksti: Jyväskylä, Jyväskylän kaupunginteatteri lauantai 25.5. klo 11-17. Oikeassa reunasssa Nuori Taide 2019-logo.

Nuori taide 2019

Ensimmäinen Nuori Taide -tapahtuma järjestettiin Jyväskylässä toukokuussa 2019.

Nuori Taide 2023

Helsingissä 13.5.2023 klo 11-17

Tapahtuma tuotettiin ensimmäistä kertaa alusta alkaen yhteistyössä nuorten taiteentekijöiden ja taidetapahtumien tekemisestä kiinnostuneiden vapaaehtoisten tuotantoassistenttien kanssa. Nuoret työskentelivät neljässä pienryhmässä (projektinhallinta, viestintä ja markkinointi, tapahtumatuotanto ja yleisötyö) koostaen monipuolisen ohjelmakokonaisuuden, johon kuului päätapahtuma Tiivistämöllä Helsingissä 13.5.2023 ja oheisohjelmana kaksi nuorten ryhmänäyttelyä Vapaakapungin Olohuoneella ja Keskustakirjasto Oodissa.

Taidettaan tapahtumassa esitteli 53 nuorta taiteentekijää ja ryhmää, jotka valittiin 157 hakijan joukosta. Ohjelma sisälsi esittelypisteitä ja taidekaupan, paneelikeskusteluja, haastatteluja, luennon, esityksiä, performanssin, työpajoja ja taiteilijamentorointia.

Taiteen esittelijät

Adelakun Bayonle I Alanko Tahiti I Anjala Inka I Cong Duc Anh I Elokannas Aamu I Förbom Mai I Förster Niklas I Haanperä Juho I Hakala Saimi I Hakala Senni I Hallberg Vertti I Hämäläinen Kristoffer & Kaukonen-Vargas Grace Kristiina I Hellsten Miina I Hiltunen Vilma I Huber Carolina I Huhtelin Mirka I Huttu Valo I Jääskeläinen Minni I Järvimäki Sara I Kamppuri Helli I Karjalainen Natalia I Karsikas HelmiKarttunen Aada I Kettunen Sonja I Kiskonen Katarina I Kleemola Venla, Polso Roosamaria & Ilves Nella I Korkkonen Oskari I Kübarsepp Rayna-Reanna​​ I Laitinen Olli I Lehikoinen Emilia I Lensu Salla Maaret I Mäki Iina I Mälkki Kaski I Meling Mimma I Miikkulainen Jasmin I Pentti Selma I Poikela Viivi I Posti-Ahokas Hilda I Purmonen Sonja I Ruuhinen Matilda I Saari Lotta I Salah Dunya I Salmi Routa I Sebastian Salvation I Taskinen Nora I Tietäväinen Vilma I Turpeinen Siiri I Utunen Matleena I Vaarala Noa I Vehkaperä Stefan I Ylikoski Veera & Palmen Ada I Yrjänne Jasmin I Ödahl Fröjdö Astri

Taiteilijamentorit ja esiintyjät

Adelakun Bayonle, Pauliina Heinänen, Mira Hyvönen, Keliel, Heta Kuchka, Juho Könkkölä, Jenni Niskala, Mai Pesonen, Susanna Ruuhilahti, Ines Sederholm, Heta Suominen, Alma Tuuva, Elsa Tölli, Alina Uura

Yhteistyössä

Kuvat: Linnea Laatikainen

 

Nuori Taide 2021

Verkossa 22.5.2021 klo 11-17

Alkujaan tapahtuma oli tarkoitus järjestää Porissa, mutta siirrettiin verkkoon vuonna 2021 vallinneiden Korona-viruksen tapaamisrajoitusten vuoksi.

Tapahtuma oli nuorten taidetta, kohtaamisia Zoomissa ja YouTubessa, työpajoja, keskusteluja, TaideFolioon tutustumista, taiteilijavieraita ja esityksiä.

TaideFolio

Tapahtumassa lanseerattiin nuorten visuaalista taidetta esittelevä TaideFolio-sivusto. TaideFolio on maksuton ja kaikille 13-28-vuotiaille avoin paikka esitellä omaa taidettaan ja keskustella taidemaailmaan kuuluvista asioista.

Tutustu TaideFolioon

Taiteen esittelijät

Suvi Haapaniemi I Elina Fordell I Tia Mandelin I Ziqing Lang I Jesse Tapanainen I Saara Halminen I Cilla Boyd I Minka Yltävä I Valo Ryynänen I Meeri Kastinen I Sini Kopra I Emmi Hanhikangas I Enni Ruokojoki I Andrea Puscasu I Karpalo Ylikoski I Maria Anias I Aada-Tuulia Kivipuro I Tuomi Vihava I Aino Taskinen I Dunya Salah I Ebba Lundell I Emma Kärkkäinen I Jasmin Rikkonen I Moritz Müller I Niilo Kemppainen I Victoria Torbolli I Julia Uronen I Jonna Hintikka I Catherine Huynh I Iris Roselund I Anna-Kaisa Kaasila I Lotta Paavola, Marissa Majoinen I Taika Rautiainen I Jenna Jurvakainen I Lotta Kankaanpää I Noa Ukkola I Alina Uuranmäki I Sirje Salmi I Elsa Perrakoski I Tiia Tammi I Eemeli Katajikko I Nuutti Maikola I Kati Jussi I Helmi Kuirinlahti I Sonja Karmisto I Jenni Pitkänen I Katarina Kiskonen I Henrietta Homm I Milka Mansikka I Moona Rantanen I Jasmine Laurell I Sanna Heikkinen I Saana Mankinen I Mette Paloniemi ja Jonna Silanpää sekä Päämääränä taivas -lukiodiplomityöryhmä I Nella Lumilaakso I Helmi Karsikas I Venla Kamula I Heta Parviainen I Kerttu Ylisirniö I Helli Kampuri I Samir Kuronen I Davy Rex I Petriina Kiiskinen I Mai Multimäki I Mia Mäkinen I Ella Koivisto

Taideteilijamentorit ja esiintyjät

Johanna-Josefuna Alanko, Svante Gullichsen, Elina Holley, Einari Hyvönen, Elina Katara, Maria Kojonen, Keliel, Aliina Kemppainen, Liisa-Irmelen Liwata, Mitja Mikael Malin, Olga Krykun, Paavo Paunu, Liisa Pentti, Harri Sippola, Venla Vaattovaara, Mikko Ängeslevä

Yhteistyössä

Kuvat: Onni Pusa

 

Nuori Taide 2019

Jyväskylässä 25.5.2019 klo 11-17

Ensimmäinen Nuori Taide -tapahtuma oli valokuvia, performansseja, maalauksia, videoita, sarjakuvia, neulegraffiteja, installaatioita, tanssia, työpajoja,  keskusteluohjelmaa, kohtaamisia ja hetkiä.

Taiteen esittelijät

Antalainen Ammi, Sontonen Reetta ja Vastola Veera I Astikainen Tuuli I Chung Souyoung I Hakkarainen Tuuli I Haukkala Inka I Herva Sini I Hyunh Cathrine I Hyvärinen Veera I Jahiainen Taru, Lähdenoja Ronja ja Kretova Evita I Juoperi Alexandra I Jämsén Laura I Karhu Miska I Koski Essi I Mähönen Helmi I Myllylä Heidi I Laatikainen Emilia I Laine Eveliina I Lahdenperä Marika I Lappalainen Pihla I Lindfors Janna I Lingual Lea I Lötjönen Vilma I Matilainen Alma I Mustonen Miisa I Myller Jonna I Mäkelä Mirjami I Nuotio Anni I Pitkänen Viivi I Peltola Aino I Puro Katariina I Preda Luiza I Rönqvist Joanna I Stargn Elmar I Siirilä Tuisku I Siltasaari Lotta I Sivestrini Tanja I Sobole Andrzej I Sulin Lotta I Taipale Pinja I Tapiovaara Jesse I Temmes Saga I Tervaharju Ellen I Tolvanen Touko I Victorzon Viveca I Villanen Ronja I Vänttinen Tiia I Äijö Alma

Taiteilijamentorit ja esiintyjät

Emma Ainala, Avi Heikkinen, Kaisa Koljonen, Anne Lehtelä, Paula Myllymäki, Riikka Maria Partanen, Katja Piri, Minna Revonkorpi, Jukka Silokunnas

Yhteistyössä