Nuoret, ilmasto ja luominen

Jo melkein 30 vuotta Yhdistyneet kansakunnat ovat koonneet yhteen kaikki maailman maat yhteiseen ilmastohuippukokoukseen nimeltä COP. Syksyn 2021 YK:n biodiversiteetti- ja ilmastoneuvottelut ovat 26. sitten vuoden 1995 ja kulkevat täten nimellä COP26. Neuvotteluista inspiroituneena nuoret halusivat järjestää Suomessa Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokous lokakuussa 2021.

Nuoret ja ilmasto- ja ympäristövaikuttaminen

Osallistuin Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokoukseen Helsingin messukeskuksessa lauantaina 23.10.2021. Huippukokouksen teemana oli nuoret ilmasto johtajina. Tapahtuman sponsoroi mm. Ympäristöministeriö, jonka lisäksi tapahtumaa tukivat nuorten Mock COP26 -ilmastosopimus sekä nuorisoalan kattojärjestö Allianssi.

Messujen aikana nuoret pääsivät kuulemaan luentoja alansa huippu asiantuntijoita sekä osallistumaan työpajoihin. Ilmasto- ja luontoteemoja oli tapahtumassa hyvin yhdistetty. Niitä onnistuttiin lähestymään monesta eri näkökulmasta. 

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

5 henkilöä keskustelemassa tapahtuman lavalla ja yksi henkilö osallistumassa keskusteluun puhujankorokkeelta. Taustalle heijastettu diaesitys. Nuoret istuvat penkeillä yleisössä. nuoret seisomassa seisomapöytien ääressä aulatilassa, jonka katosta on ripustettu roikkumaan koristeeksi kuivakukkia

Työpajakokemuksia

Jokaiselle oli messuilla tarjolla varmasti jotakin, joka herätti kiinnostusta sekä omaa sisäistä vaikuttajaa. Työpajat, jotka saivat minut erityisen kiinnostuneiksi olivat: ‘Mitä rakkaus on?’ Ylätaso-kollektiivilta, ‘lmastotunnepaja’ vetäjänä Joni Sinkkonen sekä ‘Utopioita ja dystopioita: Taide, aktivismi ja ilmasto toiminta’ vetäjänä Arctic Utopias Anna-Katri Kulmala, yksi messujen järjestäjistä. Sain mahdollisuuden pieneen haastatteluun yhdessä Anna-Katrin kanssa. Työpajasta sekä haastattelusta ylös tulleita aiheita sekä niistä syntyneitä ajatuksia tahdon seuraavaksi purkaa.

Työpajan aihe, utopiat ja dystopiat. Pajassa pienissä ryhmissä osallistujat päättivät yhteisen aiheen, jonkin, johon me kaikki todella haluamme vaikuttaa. Yhdessä työryhmän kanssa päätimme yhteiseksi aiheeksi mielenterveyden.

Meidän utopiassamme, jokaisen ihmisen itseluottamus ja emotionaalinen hyvinvointi loisivat pohjan aktiiviselle ihmiselle. Tälläisessä utopistisessa ihmiskunnassa ihminen jaksaa, uskaltaa ja pyrkii vaikuttamaan asioihin. Niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisella tasolla.

Pajassa syntyi lopulta monia hyvin erilaisia utopioita.

Hymyilevä nuori henkilö puolikuvassa. Kuva syksyiseltä kerrostalojen pihalta.

Anna-Katri Kulmala, Arctic Utopias

Lopuksi vielä tärkeä pointti Arctic Utopias -ryhmän Anni Katri-Kulmalan haastattelusta. 

– Mitä yhteistä on ilmasto aktivistilla ja taiteen luomisella?

Ilmastotoiminta vaatii samaa luomisvoimaa ja paloa, voimaa ja kykyä kuvitella jotakin jota ei vielä ole.” kiteyttää Anni-Katri.

Teksti ja kuvat: Roosa Ruotsalainen

Roosa on 23-vuotias ilmasto- ja ympäristöaiheista kiinnostunut viestijä. Hän osallistui Nuori Taiteen edustajana Nuorten ilmasto- ja luontohuippukokoukseen lokakuussa 2021, sometti tapahtumasta ja kirjoitti kokemuksistaan blogitekstin.

Kiinnostuitko ilmasto- ja luontoteemoista? Tutustu tästä linkistä Youth learning through Arts -hankkeeseen, johon Nuori Taide tuottaa ekokriisitaidetyöskentelyn menetelmäopasta.

Kirjoita kommentti