Generation 2023 -taitelija Vertti Turunen Nuori Taide -residenssissä

Moi ja hyvää loppukesää Hyvinkäältä!

Tässä blogikirjoituksessa kerron kokemuksistani Nuori Taide -residenssissä, joka on Nuori Taiteen Generation 2023 -näyttelyn taiteilijoille suunnattu residenssiohjelma. Vietin residenssissä elokuussa 2022 muutaman erikoisen päivän ja yön työskennellen ja tutkien ympäristöjä.

Olen Vertti Turunen, nuori taiteentekijä ja opiskelija ja tällä hetkellä maantieteellisesti eräänlaisessa välitilassa. Palaan syksyllä takaisin todelliselle kotiseudulleni Helsinkiin, jossa jatkan opiskelemista yliopistossa. Välissä olen ehtinyt viettää kaksi hassua vuotta Turussa.

Oma taiteellinen työskentelyni pohjautuu vahvasti tekemisen prosessiin ja sen tutkimiseen. Ilmaisu muovautuu yleensä lopulta enemmän tai vähemmän perinteisiin formaatteihin esimerkiksi maalauksen tai veistoksen muotoon, mutta sitä ennen pyrin nauttimaan sattumanvaraisuudesta ja ymmärtämättömyydestä.

Olen mukana Generation 2023 -näyttelyssä, joka järjestetään Amos Rex -taidemuseossa Helsingissä 29.3.–20.8.2023. Näyttelyyn tuleva teokseni on veistos, jonka tarina liittyy jossain määrin omaan lapsuuteeni ja leikin ihmeellisyyteen. Enempää en paljasta vielä, sillä toivon välttäväni tekemästä toteutumattomia lupauksia. Oikeastaan on kyse myös omasta tietämättömyydestäni. Teoksen varsinainen
konkretisoituminen tapahtuu myös logistisista syistä johtuen vasta vähän myöhemmin tämän vuoden aikana. Tässä välissä oli kuitenkin hienoa päästä nauttimaan taiteellisista vapauksista Nuori Taide -residenssissä.

Residenssipäiväkirja

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Pahvin palan päälle asetettu 2 käärmettä. Toisessa kirkkaa värit ja pintakuvioita, toinen yksivärinen.

Materiaalikokeiluja 1, kuva: Vertti Turunen

Residenssiviikkoni Hyvinkäällä oli inspiroiva. Olen innoissani lasten ja nuorten tekemästä taiteesta, mitä pääsin näkemään paikan päällä residenssipaikassa Kulttuuritalo Villa Artussa. Kulttuuritalon toimijoista Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiöllä on pitkä ja mielenkiintoinen historia lasten ja nuorten taiteellisen toiminnan edistämisen parissa. Näyttelyiden, työpajojen ja tapahtumien ohessa taideteoksia on arkistoitu vuosikymmenten ajan ja nyt arkistossa on jo yli 100 000 teosta. Sain viikon aikana mahdollisuuden tutustua
perusteellisesti arkiston antiin ja löysin paljon hyviä juttuja. Lasten taiteellisessa ilmaisussa on usein elementtejä, joista löydän paljon samaistumispintaa ja pääsy arkistoon tuntui vastaavan kummallisella tavalla johonkin selittämättömiin kysymyksiin. Ainakin se herätti taas intoa omaan taiteiluun.

Tutkimustyön ohella toteutin erilaisia taiteellisia kokeiluja ja leikin taidekeskuksen tarjoamilla mahdollisuuksilla. Veistin, piirsin, muovasin, siirsin, leikkasin, liimasin, kuvasin ja suhasin.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvassa erilaisia pienoismalleja rakennuksista. Muodot abstrakteja osin.

Materiaalikokeiluja 2, kuva: Vertti Turunen

Työskentelyn ohessa vietin vapaa-aikaa haahuilemalla ennestään tuntemattomassa Hyvinkään ympäristössä. Erityismaininnat täytyy antaa kirpputoreille, space age-tyyliselle Hyvinkään kirkolle, sekä luontoalueille ja metsille, joissa vietin paljon aikaa ja onnistuin sinne kerran jopa eksymään.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Metsämaisema, jonka keskellä menee pitkospuupolku

Hyvinkään metsässä, kuva: Vertti Turunen

Vertti Turunen, 26.8.2022

Lue lisää Generation-näyttelyistä.

Lue lisää Nuori Taide -residenssistä.

Kirjoita kommentti