Eurooppalaista yhteistyötä suunnittelemassa

ŸSatoja sanoja / ŸJoitakin kuvia Ÿ/ Kymmeniä ideoita paperilla Ÿ / Tehtäviä yksin, ryhmässä ja yhdessä / Organisaatioesittelyjä Ÿ/ Vierailevia luennoitsijoita /Ÿ Hyviä käytänteitäŸ / Ryhmähenkeä ja energiaa ylläpitäviä leikkejä /Ÿ Vierailu Lissabonin FabLabissa Ÿ/ Keskusteluja /Ÿ Ajatusten ja ideoiden vaihtoa / Verkostoitumista Ÿ/ Yhteistyötä ja hankkeiden ideointia Ÿ/ Kaupungilla kävelyä – tehtäviä tehden tai muuten vain Ÿ/ Kauniita maisemia Ÿ/ Vanhoja taloja Ÿ/ Kapeita katuja  / Mitä mukavimpiin ihmisiin tutustumista / Fadoa

Kaikkea tätä oli Lissabonissa järjestetty Erasmus+ -ohjelman Maker’s Hub -seminaari, johon osallistuin tammikuun puolessa välissä. Oma tehtäväni oli tehdä eurooppalaisille nuorisotyötekijöille ja taide- ja kulttuurikasvattajille tutuksi Lasten ja nuorten taidekeskusta ja sen toimintaa: Nuori Taidetta, Villa Arttua ja Värkkäilyfestaria.

Neljän ja puolen päivän mittaiseen seminaariin osallistui kolmisen kymmentä 19–53 -vuotiasta kulttuurisen nuorisotyön kanssa työskentelevää ihmistä. Seminaarissa oli osallistujia Suomesta, Ranskasta, Maltalta, Unkarista, Itävallasta, Belgiasta, Puolasta, Kreikasta, Espanjasta ja Portugalista.

Käytännönläheisten juttujen lisäksi pohdimme muun muassa: Miten määritellään nuorisotyöntekijä? Millainen suhde taiteella on kasvatukseen? Millainen kasvatuksellinen vastuu taiteilijoilla on heidän työskennellessään lasten ja nuorten kanssa? Ideoitiin myös ihanteellista Maker’s Hubia, paikkaa, joka antaa mahdollisuudet tehdä ja toteuttaa. Yhtä mieltä oltiin siitä, että sen tulee olla kaikille avoin, erilaiset ihmiset huomioiva. Myös joustavuus sekä liikkeessä oleminen koettiin tärkeäksi niin fyysisenä tilana kuin mentaalisestikin.

Minun lisäksi Suomesta seminaarissa oli Maarit Mäkinen Lasten kulttuurikeskusten liitosta. Hän esitteli mm. kuntien kulttuurikasvatussuunnitelmia ja Taidetestaajat-hanketta. Meidän suomalaisten toiminta synnytti kiinnostusta ja ihailua. Moni seminaariin osallistunut haluaisi tulla vierailemaan Suomessa.

Henkilökohtaiset kohtaamiset ovat tärkeitä. Kulttuurista eroista huolimatta olemme samanlaisten kysymysten äärellä. Arkinen, välillä turhan kiireinenkin rytmi jättää helposti alleen ne siemenet, joita tällaiset seminaarit pistävät itämään. Tahtotila kuitenkin on, että jostakin niistä kasvaa jotain. Todo-listalla on, että joku päivä olemme mukana tai jopa organisoimassa eurooppalaista hanketta, jossa Nuori Taiteen ja Värkkäilyfestarin kautta nuoret tekijät eripuolilta Eurooppaa kohtaavat toisiaan.

 

Erasmus+ on Euroopan unionin ohjelma, joka tarjoaa nuorille, opiskelijoille ja aikuisille mahdollisuuksia kouluttautumiseen, opiskeluun tai harjoitteluun ulkomailla. Ohjelma tarjoaa oppilaitoksille ja organisaatioille mahdollisuuden tehdä yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.
Lue Erasmus+ -ohjelmasta tästä linkistä.

Tutustu Lasten kulttuurikeskusten liittoon tästä linkistä.

Tutustu kulttuurikasvatussuunnitelmiin tästä linkistä.

Tutustu Taidetestaajat-hankkeeseen tästä linkistä.

          

Kirjoita kommentti