Tirkistyksiä tulevaan vuoteen

 

Päättyvä vuosi 2019 oli Nuori Taiteen ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Vuosi on ollut hieno ja antoisa. Kokosimme sen aineksia yhteen Nuori Taide Yksivuotta -blogiin 1.11. Tästä linkistä pääset YKSIVUOTTA-blogiin.

 

Nyt suuntaamme katseet jo tulevaan, uuteen vuoteen ja uudelle vuosikymmenelle.

 

Nuori Taiteen taustaorganisaatio Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiö sekä Nuori Taiteen kotipesä kulttuuritalo Villa Arttu astuvat uudelle vuosikymmenelle uudistunein verkkosivuin. Käy tutustumassa! Tästä pääset  www.artcentre.fi -sivustolle ja tästä pääset  www.villaarttu.fi -sivustolle.

 

Nuori Taide on osa monipuolista toimintaperhettä, joka tarjoaa taiteen tiloja ja tekemistä. Toimintaa ohjaa ajatus, että elämykset ja kokemukset taiteen parissa ovat kaikkien saavutettavissa. Tekemisen lähtökohtana ovat lasten ja nuorten toimijuus ja osallisuus.

 

Toimijuus ja osallisuus ovat tulevan vuoden avainsanoja myös Nuori Taiteella.

 

Nuori Taide toteuttaa Amos Rexin Generation 2020 -näyttelyn viimeisenä viikonloppuna 8.–10.5. järjestettävän festivaalin yhteydessä Nuori Taide 2019 -tapahtumasta tutun All Youth Panel -keskustelun. Emme tiedä vielä keitä siihen osallistuu.  Ehkä sinä, jos olet alle 29-vuotias, taiteesta kiinnostunut ja haluat tuoda esille omia ajatuksiasi. Avoin kutsu – open call Haloo! Kuuleeko taidemaailma? –paneeliin on tulossa tammikuussa. Emme myöskään ole sen tarkemmin miettineet keskustelun juonta ja koreografiaa. Asiasta kiinnostuneet nuoret saavat suunnitella sen. Tukea ja neuvoja toki annamme. Lue lisää Generation 2020 -näyttelystä.

 

Nuoria huhuilemme mukaan myös Kettuki ry:n sekä Rauman Pitsiviikon kanssa tehtävään yhteistyöhön. Kettukin kanssa olemme suunnitelleet neljälle nuorelle taiteen tekijälle yhteistä taideresidenssiä Villa Arttuun kesä- tai elokuulle. Lopullinen toteutus on rahoituksesta kiinni. Toiveena on, että saamme avata residenssihaun helmi-maaliskuussa. Tästä pääset Kettukin verkkosivuille .

 

50-vuotta täyttävä Rauman Pitsiviikko haluaa tarjota nuorille mahdollisuuden olla mukana tekemässä festivaalia. Tästä pääset Rauman Pitsiviikon verkkosivuille. Festivaalin ohjelmassa on Koristele Pitsiviikko -kokonaisuus, jonka myötä Vanhan Rauman ja sen lähiympäristön alueelle tehdään ympäristötaideteoksia. Yksi niistä tulee olemaan taiteilijan ja nuorten suunnittelema ja toteuttama teos. Suunnittelu alkaa keväällä. Maantieteellisten etäisyyksien emme anna rajoittaa asiasta kiinnostuneiden osallistumista. Otamme etäyhteyksien käytön positiivisena haasteena vastaan.

 

Haasteen myötä toivomme saavamme tärkeitä kokemuksia. Ensi vuonna Nuori Taide kehittää toimintaansa uutta ulottuvuutta, joka toivon mukaan kantaa hedelmää pitkin uuden vuosikymmenen. Mitä se on, sen paljastamme myöhemmin. Nuoret ovat keskeisessä osassa sen tekemisessä.

 

Nyt on kuitenkin aika hetkeksi pysähtyä ja levätä. Vietetään joulun aikaa kukin omalla ja itselle hyvää tekevällä tavalla.

 

Joulurauhaa ja -iloa kaikille!

Viisi vuotiaan lapsen maalaama joulukuusi, jonka oksilla on paljon valkoisia ja oransseja nauhoja. Mustan taustan päälle on maalattu vihreitä ja valkoisia tähtiä.

Kirjoita kommentti