Ihmistoivo-kollektiivin Galleriavaltaus Hyvinkäällä

Laineilevaa kuviota taustalla ja sen päällä teksti galleriavaltaus

Ihmistoivo-kollektiivin Gallerivaltaus
Villa Artun galleria
Hyvinkää
29.8.–16.9.2022

Kulttuuritalo Villa Artussa Hyvinkäällä tapahtunut Galleriavaltaus oli kollektiivimme Ihmistoivon ensimmäinen näyttely- ja tapahtumakokonaisuus yhdessä. 🌱 Ihmistoivo-kollektiivin perustivat Helmi Kuirinlahti ja Andrea Puscasu keväällä 2022 tarkoituksena hakea Amos Rex-taidemuseon Generation 2023 -näyttelyyn ryhmänä.

Ihmistoivossa on kahdeksan 17–24-vuotiasta jäsentä viideltä paikkakunnalta. Gallerivaltaukseen osallistuvat kollektiivistamme Emma Grönfors, Helmi Kuirinlahti, Andrea Puscasu, Heta Suominen ja Tiia Tammi.

Valmistelut

Suurin osa Galleriavaltaukseen liittyvästä valmistelusta tapahtui Zoomin välityksellä, sillä kollektiivin jäsenet asuvat ympäri Suomea Turussa, Liedossa, Petäjävedellä, Helsingissä ja Espoossa. Jokaisella oli oma vastuualue tuotannossa, esimerkiksi viestintä ja markkinointi, ripustus, työpajat tai budjetin hallinta. Saimme apua työskentelyyn tarvittaessa Nuori Taiteen Karoliina Korhoselta.

Gallerivaltausta sponsoroi hyvinkääläinen Red Carper -elokuvafestari ja VR. Sponsorit toivoivat, että Galleriavaltauksen sisällöt käsittelevät kohtaamista ja vastuullisuutta. Saimme totutuksen tueksi 1000€ apurahan, jonka käytimme mm. matkoihin Hyvinkäälle, tapahtuma- ja työpajakuluihin ja palkkioihin.

Avajaiset 29.8.

Kaikkia meitä jännitti suunnattomasti avajaiset. Varsinkin teosten kuljetukseen liittyvät logistiset ongelmat olivat ennen ripustusta aiheuttaneet stressiä. Miten isoja teoksia kuljetetaan? Milloin ehdimme kuljettaa tai lähettää teokset toisesta kaupungista Hyvinkäälle? Millaisen avajaispuheen pitäisimme?

Avajaisemme olivat kuitenkin erittäin onnistuneet ja nautimme kaikki täysin siemauksin yhteistyömme hedelmistä. Näyttelyssämme yhdistyi monia eri taiteen lajeja: kuvataidetta, musiikkia ja runoutta.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

Koko työryhmä avajaisissa Alk. ylh. vas. Tiia Tammi, Emma Grönfors, Heta Suominen, Helmi Kuirinlahti, näyttelymestari Anu Haikonen, projektikoordinaattori Karoliinan korhonen, tuottaja Anni Rupponen ja Andrea Puscasu.  

Andrea Puscasu pitämässä avajaispuhettaan.

Tiia Tammi esittelee teoksiaan taidekeskuksen tuottajalle Elinalle.

Avajaisissa Red Carpet -elokuvafestaria edusti tapahtuman perustaja ja taiteellinen johtaja Antti Luusuaniemi (3. vasemmalta).

Vuorovaikutteiset teokset

Hienoin ja antoisin osa näyttelystä oli ehdottomasti se, miten kävijät osallistuivat interaktiivisiin teoksiin, työpajoihin ja ohjelmaa: Ihmiskimppu, Roskasta soittimeksi ja taiteilija Elli Maanpään haastattelu loppujuhlassa 15.9. Työpajoissa kävi 5 ryhmää, joissa oli päiväkoti-ikäisiä, peruskoulun oppilaita ja nuoria aikuisia taiteentekijöitä. Kaikki ohjasivat ryhmiä vuorollaan. Elli Maanpään haastattelu striimattiin Instagram Livessä Gallerivaltauksen loppujuhlassa 15.9.

Näimme omin silmin taiteen vaikutuksen ja sen, miten se voi inspiroida ja auttaa ihmisiä näkemään arkisiakin asioita uudessa valossa.

Näyttelyn teemat  kohtaaminen ja vastuullisuus toteutuivatkin mainiosti konsepteina erityisesti työpajojen aikana. Monet sukupolvet kohtasivat näyttelyssämme ja yhdessä tekivät pysyvän jäljen teoksiimme, sekä meihin henkilökohtaisesti taiteilijoina. Kulttuurin vahva vaikutus yhteisöllisyyden muodostumiseen oli hieno todistaa kaikilla osa-alueilla luodessamme tätä näyttelyä.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

henkilöistä pöydän ääressä piirtämässä

Ihmiskimppu-työpaja

 

Tutustu taiteilijoihin

Muotokuva Emma Grönfors

Linkki Emman Instagramiin.

Muotokuva Helmi Kuirinlahti

Linkki Helmin Taide\Folioon.

Muotokuva Andrea Puscasu

Linkki Andrean Taide\Folioon.

Muotokuva Heta Suominen

Kuvassa Heta Suominen

Muotokuva Tiia Tammi

Linkki Tiian Taide\Folioon.

🌱 Linkki Ihmistoivo-taidekollektiivin Instagramiin.

Kirjoita kommentti