Taide\Folio, vuorovaikutteinen nettisivusto nuorten taiteelle

Missä nuoret esittelevät omaa taidetta ja keskustelevat aiheesta taiteen ympärillä?
Taide\Foliossa tietenkin!

Taide\Folio syntyi huomiosta, että nuoret visuaalisen taiteen tekijät kaipasivat paikkaa, jossa he voivat esitellä taidettaan ja osaamistaan, kohdata muita taiteen harrastajia, kertoa tapahtumista sekä käydä keskustelua, kysyä ja vinkata taiteesta. Sivuston Näyteikkuna esittelee nuorten tekijäprofiileja ja teoksia. Ilmoitustaululla voi keskustella taiteeseen liittyvistä aiheista. Kuka tahansa 13–28-vuotias voi rekisteröityä käyttäjäksi. Taide\Folion käyttö on maksutonta. Nuorten lisäksi sivua voivat käyttää nuorten kanssa työskentelevät ammattilaiset nuorisotyönohjaajista ammattitaiteilijoihin kuraattoreihin.

Sivustolle pääset osoitteesta www.nuoritaidefolio.fi

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvakaappaus Taide\Folion etusivusta.

Kuva Taide\Folion etusivusta.

Taide\Folio on otettu innostuneesti vastaan

Taide\Folio julkaistiin toukokuussa 2021 Nuori Taide 2021 -online-tapahtuman yhteydessä. Syyskuun alkuun mennessä sivustolla on jo 101 nuoren taiteen tekijän näyteikkunaprofiilit ja esittelyssä yli 370 taideteosta. Taide\Folio muodostaa ainutlaatuisen katsauksen nuorten visuaaliseen taiteeseen Suomessa.

Ota Taide\Folion kautta haltuun, mitkä aiheet ja menetelmät nuoria kiinnostavat taiteessa. Nuorten itse kirjoittamat teoskuvaukset avaavat teoksen syntyprosessia ja kertovat sen tavoitteista. Esitelty taide pyrkiin sekä muuttamaan maailmaa, että tarjoamaan esteettisiä kokemuksia.

“Mahdollisuus oman profiilin tekemiselle ja oman taiteen sanoittamiselle Taide\Foliossa on ollut aivan mahtava sekä inspiroiva. Se on auttanut hahmottamaan itselleni esim. omia töitäni kokonaisuutena ja sitä minkälaisista aiheista olen kiinnostunut.” kommentoi sivustoa käyttävä 17-vuotias Tytti Sandholm. Tytin profiililista löytyy 9 teosta ja tietoa hänestä taiteen tekijänä. “Taide\Folio on mielestäni tärkeä ja turvallinen alusta nuorille”, Tytti kertoo. Käy kurkistamassa Tytin profiiliin nuoritaidefolio.fi/taiteilija/tytti-sandholm.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Kuvakaappaus Taide\Folion Näyteikkunasta

Kuva Taide\Folion Näyteikkunasta.

Taide\Folio on suunniteltu tarjoamaan matalan kynnyksen mahdollisuuksia nuorille osallistua taidemaailmaan ja saada onnistumisen kokemuksia visuaalisen taiteen parissa. Taustalla on alusta asti ollut ajatus siitä, että saman henkisiä nuoria tuodaan yhteen ja autetaan heitä verkostoitumisessa. “Toivomme nuorten ottavan Taide\Folion haltuun ja tekevän siitä kurkistusikkunan maailmaansa ja aiheisiin, joihin he haluavat taiteellaan vaikuttaa,” kertoo sivuston suunnittelussa alusta asti mukana ollut yhteisömanageri Aurora Salomaa.

Taide\Folio erottuu positiivisuudella

Verkon ollessa täynnä erilaisia alustoja, joihin omia teoksiaan voi ladata ja käydä keskustelua, erottuu Taide\Folio muista positiivisuudella. Sen on huomanneet myös käyttäjät. “Vaikuttaa positiiviselta paikalta, matalampi kynnys tunkea tuotoksiaan omalle sivulle”, kommentoi 18-vuotias sivustoa käyttävä nuori taiteen tekijä. “Kyllä on tarvetta tämänkaltaiselle sivustolle. Muut alustat ovat turhan negatiivisia.”

Myös helppous saa kiitosta. ”Taide\Folio-profiilin tekeminen oli tosi helppoa! Ihan ilman ohjeitakin olisi varmasti saanut hoksattua miten mikäkin toimii. Sivu on tosi helppokäyttöinen! Profiilit näyttää kivalta joten niitä on mukava selailla”, kuvailee sivustolle jo keväällä rekisteröitynyt 17-vuotias Annika.

Käy rekisteröitymässä sivuston käyttäjäksi jo tänään (rekisteröitymiseen: nuoritaidefolio.fi/tule-mukaan/) ja osallistu ihanaan keskusteluun Taidefiilistelystä (nuoritaidefolio.fi/ilmoitus/taidefiilistelya/)!

Taide\Foliota moderoi Lasten ja nuorten taidekeskuksen säätiön Nuori Taide -toiminta. Taide\Folio kehitettiin kannustamaan nuoria tekijöitä ympäri Suomen tuomaan taidettaan esille rohkeammin ja näkyvämmin. Tutustu Lasten ja nuorten taidekeskukseen www.artcentre.fi.

 

Kirjoittajana Aurora, Nuori Taiteen yhteisömanageri, Taide\Folion koordinaattori ja nuorten taiteen fiilistelijä.

Kirjoita kommentti